onnellinen pariskunta

Tantralla parempaa vointia arjen harmauteen

16.3.2021 – Asko Nummela / tantrakonsultti, hoitaja ja kouluttaja

Haluan tekstillä murtaa ennakkoluulojasi Tantran suhteen ja valaista millaisia tuloksia Tantralla voidaan saavuttaa.


Hei olen Asko Nummela, yksi Suomen median tunnetuimmista tantrakonsulteista. Olen konsultoinut kaikenikäisiä ihmisiä, opiskelijoista tohtoreihin, Suomesta Brasiliaan, eli toimin myös kansainvälisesti teeman parissa ja asiakkaita on ollut 16 maasta.

Johdatan Teidät nyt tantran maailmaan ja riisun myytit tantran ympäriltä. Tantra on turhaan herättänyt Suomessa ristiriitaisia tuntemuksia muutamien poikkeustapausten vuoksi. Haluan oikaista tantrasta syntyneitä vääriä käsityksiä ja toivon, että tutustut julkaisemiini materiaaleihin tai osallistut pitämiini tilaisuuksiin.

Tantra on yli 5000 vuotta vanhaa Itämaista tiedettä, samoin kuin Taolaisuus on Kiinalaista lääketiedettä ja Tantrassa sekä Taolaisuudessa on todella paljon yhteistä. Voidaan jopa sanoa, että niin Tantra kuin Taolaisuuskin ovat Jumalten tuomaa tietoutta, aivan kuten vatsatanssi, niin edellämainitut filosofiatkin lähtivät liikkeelle Egyptin Jumalista. Tästä siis johtuu tantrassa ja taolaisuudessa olevat viisaudet, sekä perimmäinen tieto ihmisen anatomiasta, kehon ja mielen vuorovaikutuksesta, sekä energioista. Kaikki lähtee siis chakroista ja aurasta, joka ylläpitää kaiken elämän kehossamme. Kyse on siis hyvin korkeasta tiedosta, jota tieteemme ei ole vielä kyennyt selvittämään ja ratkaisemaan. Tieto on siis annettu ihmiskunnalle korkeammilta tasoilta, Jumaluudesta jo aikoja sitten.

Tätä tietoa voidaan käyttää menestyksellä ihmisen elämän parantamiseen. Sairauksien paraneminen aloitetaan kehon ja mielen tasapainottamisella. Keho ei voi hyvin, jos mieli on sairas. Kaikki lähtee ajatuksesta ja voidaan korjata ensin ajatustasolla, jonka jälkeen keho alkaa voimaan paremmin. Ajatus vaikuttaa myös siihen mitä syömme ja mitä meidän tekee mieli syödä. Jos mielemme on myrkyttynyt, niin tarjoamme keholle epäsopivaa ruokaa ja myrkytämme sen vähitellen. Samoin voimme parantaa itseämme, parantamalla ensin mielemme ja ajatuksemme, niin kehokin alkaa voimaan paremmin.

Olemme kokonaisuus ja onnellisuutemme on kiinni hyvin monesta tekijästä. Osaammeko iloita pienistä asioista ja olla kiitollisia kaikesta mitä saamme, vai eikö mikään riitä ja hamuamme enemmän terveydellisistä riskeistä välittämättä. Kuten tiedetään, stressihän on pahin vihollisemme.

Onko suhteemme toisiin ihmisiin tasapainossa, vai käytämmekö heitä vain hyväksi ja saamme karmavelkaa itsellemme. Ymmärrämmekö elämän lainalaisuudet, vai toimimmeko itsekkyydestä käsin. Entä sitten seksuaalisuus, ohjaako se meitä, vai me sitä? Oikealla seksuaalisella toiminnalla voimme tulla paremmaksi ihmiseksi ja kasvaa henkisesti rakkauteen ja tietoisuuteen. Näetkö seksuaalisuuden Jumalan lahjana, vai paholaisen juonena? Tantra ja Taolaisuus pyhittää seksuaalisuuden ja näin ollen tekee seksistä pyhää. Tämä on mahdollista, jos vain kuuntelemme sydämemme ääntä ja annamme sen ohjata toimintaamme.

"Näetkö seksuaalisuuden Jumalan lahjana, vai paholaisen juonena?”

– Asko Nummela


Tässä kohdin voit ottaa myös ammattilaisia mukaan elämäsi tilanteita ratkomaan ja näin edetä paljon nopeammin, kuin yksistään asioita opiskellen.

Olen käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, videoiden ja nettisivujen välityksellä. Voit milloin tahansa lukea sivustojani tai katsoa videoitani aiheeseen liittyen. Nopeammin tarpoville suosittelen lämpimästi tietoiskuja ja kursseja, joissa saat mahdollisuuden kysellä asioita. Tehokkain keino on tietenkin yksityiskonsultaatio, jossa kartoitan tilanteesi ja annan suosituksia Sinulle tarpeen mukaan.

Tästä se lähtee - olen oppaanasi parempaan elämään!

Ota yhteyttä, sähköposti päivystää 24 tuntia vuorokaudessa ja puhelin kohtuulliseen päiväsaikaan.

Toimipaikkoina Forssa ja Turku, sekä kotikäynnit.

Palvelupuhelin päivystää konsultoinnin merkeissä.
Etukäteismaksu (1.96€/min)
Soitan Sinulle sovittuna aikana takaisin.

Varaa aika ja maksa tästä linkistä. Linkin takana Holvin verkkokaupassa myös ohjeet varauksen tekemiseen.

Nähdään…

Asko Nummela
040 526 0713
asko@numfidea.fi
www.numfidea.fi

tantra palvelupuhelin
Asko Nummela neuvoo ja opastaa

Asko Nummela

Tantrakonsultti / hoitaja / kouluttaja

040 526 0713
asko@numfidea.fi